Kuplia
Kuvitellaanpa, että eläisimme maailmassa, jossa saippuakuplien puhalteluun syventymällä löytäisi yhteyden Jumalaan ja tasapainon elämäänsä.
Tuossa maailmassa Jeesus olisi pari tuhatta vuotta sitten puhallellut paljon saippuakuplia, ja ihmiset olisivat hänen kanssaan puhallellessaan tunteneet ennen kokematonta Jumalan läsnäoloa ja elämän syvyyteen sukeltamista. Pian Jeesuksen kuoleman jälkeen olisi tuota kokemusta kuvattu kertomalla, että Jeesuksen kuplat olivat monivärisiä ja valtavan suuria. Vielä myöhemmin ne olisi mainittu puhkeamattomiksi.
Seurakunnan järjestäytyessä hierarkkiseksi instituutioksi olisi syntynyt oppi siitä, että Jeesus teki kuplansa ilman saippuaa ja vettä. Tuo oppi olisi julistettu pyhäksi ja muuttumattomaksi, ja siitä olisi aikojen saatossa kirjoitettu hyllykilometri kirjallisuutta.
Nykyaikana kirkoissa olisi keskiaikaiselle lumppupaperille kultatussilla piirrettyjä kuvia Jeesuksen kuplista. Papit olisivat keksineet monta hyvin vaikeaa tapaa puhaltaa saippuakuplia. Vapaa-ajattelijat pitäisivät saippuakuplia typerinä tai epätodellisina. Ateistit kammoaisivat vaahtokylpyäkin. Uskovaiset kiistelisivät siitä, kenen kuplat ovat oikean muotoisia ja kenen eivät. Ja Buddhan puhaltamissa kuplissa olisi heidän mielestään jotain perustavanlaatuisesti pielessä.