Oppilaitospappien & diakonin blogi
parikalaa.net > blogi > tuoreimmat

uusi_sivu

Elina maanantai 2/10 2017

Pimenevä syksy

Tulihan se sieltä: pimenevä syksy. Ympärilläni kuulen huokauksia siitä, kuinka pimeä aika tuli taas niin yllättäen. Kesä oli mitä oli ja aurinko näyttäytyi laiskanpuoleisesti. Ei saatu tarpeeksi lämpöä, valoa eikä D- vitamiinia. Koko talvi pitäisi taas jaksaa tehdä töitä, opiskella tai sitten olla vain. Sorrun tähän huokailuun helposti itsekin. Toistan mantrana lausetta siitä, miten valon vähyys vähentää energiani. Silmäni näyttävät aamulla puolet pienemmiltä ja haukotus on herkässä. Edessä on pitkä ja pimeä syksy vai onko sittenkään?

Minulla on työtoveri, jonka asennetta säähän ihailen. "Sää on asennekysymys", sanoo hän - eikä koskaan valita säästä tai syksynkään pimeydestä. Haluaisin oppia häneltä tuon asenteen ja juurruttaa sen omaan itseeni. Tavallaan löytää asioista sen toisenkin puolen ja tässä tapauksessa miettiä sitä, mitä syksyssä onkin hyvää. Onko syksyn pimeys todella niin synkkää? Mitä syksyn hämäryys voisi minulle antaa?

On totta, että pimeys vie energiaa, mutta voisinko jossain asiassa vähän hellittää? Voisinko joskus istuskella vain kotisohvalla villasukat jalassa ja nauttia olemisesta? Voisinko kävellä syksyisessä metsässä ja nauttia sen raikkaudesta? Voisinko sytytellä kynttilöitä ja katsella rauhoittavaa liekkiä? Ehtisinkö pyytää ystävääni iltateelle ja parantaa maailmaa hänen kanssaan? Löytäisinkö ne mahdollisuudet ja pienetkin asiat, mistä saisin energiaa voittaa ajatus syksyn synkkyydestä? Minä päätän, että kokeilen edes pikkasen muuttaa asennettani. Ei syksy varmasti minulle koskaan tule olemaan niin mieluisa kuin valoisa kevät tai kesä, mutta pieniä iloja aion syksystä löytää. Aloitan kynttilän liekistä ja päätän, että aamukahvini nautin kynttilän valossa - heti huomenna, ja samalla toivotan syksynkin pimeyden tervetulleeksi.

Elokuu

Kimmo maanantai 14/8 2017

Elokuun pimeät lämpimät illat - mukava mielikuva, joka ei ihan joka vuosi toteudu, eikä joka toinenkaan. Mutta mielikuvana myönteinen ja kannatteleva.

Elämä on pääosin psyykkinen juttu. Oma pää vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miltä kaikki tuntuu ja näyttää. Onko tavallisuus hienoa vai huonoa; onko mieli maassa vai puunlatvoissa.

Oma pää on vain niin kovin hankala ottaa haltuun. Mutta vaikuttaa siihen voi. Sitä harjoittelemaan siis.

Kemiaa

Johanna keskiviikko 19/4 2017

Istumme kollegan kanssa samassa koulutuspäivässä. Ryhmässämme on yksi nainen, joka ärsyttää minua suunnattomasti. En tunne naista kovin hyvin, olen vaihtanut hänen kanssaan vain muutaman tervehdyksen, hän on miellyttävän oloinen, eikä pidä itsestään mitään kummempaa meteliä. Siitä huolimatta hän ärsyttää minua. Kerron tauolla tuntemuksistani kollegalleni ja hän hämmästyy. Nainen on hänen mielestään tosi mukavan ja kivan oloinen, sellainen johon hän mielellään tutustuisi paremminkin. Kollegani puolestaan kertoo minulle, että hänen ei oikein pidä eräästä ryhmässämme mukana olevasta miehestä. Tämä vaikuttaa hänestä kovin ylimieliseltä ja tärkeilevältä. Nyt minä puolestani hämmästyn. Mies on minun mielestä ennemminkin älykkään, fiksun ja asiantuntevan oloinen kaveri. Miten voimme tuntea samoja ihmisiä kohtaan näin erilaisia tunteita, erilaista kemiaa?

                             Onko ihmisten välillä sitä oikeenlaista kemiaa, josta vanha ysäribändi ”Neon 2” laulaa? Jäin pohtimaan asiaa. Ehkä meidän ihmisten välillä ei kuljekaan, mitään näkymätöntä kemiaa tai hiukkasten virtaa, joka määrää onko suhde toiseen ihmiseen positiivinen tai negatiivinen. Ehkä minä itse aiheutan tuon sähkövarauksen omilla tarpeillani ja tunteillani eikä toisella ihmisellä varsinaisesti ole mitään osuutta tai arpa asiaan. Mikä minua sitten tuossa naisessa ärsytti? Hän ei oikeasti nimittäin ollut yhtään ärsyttävä! Kolleganikin toi tämän huomion esille. Ehkä olin kateellinen hänelle. Nainen oli hyvin kauniisti laittautunut ja vaikutti olevan tasapainossa itsensä kanssa. Lisäksi hän oli kouluttautunut ammattiin, joka minulla siintää vasta haaveissa. Ehkä hänessä oli sellaisia puolia, joita kaipasin omaan elämääni ja se ärsytti minua.

Tämän asian tajuttuani olen sen jälkeen monissa suhteissa ja vuorovaikutustilanteissa oppinut huomaamaan, että aika paljon vuorovaikutuksesta ja ihmisten välisestä ”kemiasta” on kiinni siitä, millaisia tunteita ja tarpeita toinen ihminen minussa, ihan itsessäni, herättää. Sen sijaan, että alkaisin pohtia, mikä vikaa tuossa tai tuossa ihmisessä on, kohdistan katseeni itseäni ja siihen, miksi juuri tuo ihminen saa minussa resonoimaan tällaisen tunteen, tarpeen tai halun. Vuorovaikutustaidossa omaan itseensä katsominen on ehdoton taito, suosittelen lämpimästi kaikille!  

lokakuu 2017
  ma ti ke to pe la su
39             1
40 2 3 4 5 6 7 8
41 9 10 11 12 13 14 15
42 16 17 18 19 20 21 22
43 23 24 25 26 27 28 29
44 30 31          
marraskuu 2017
  ma ti ke to pe la su
44     1 2 3 4 5
45 6 7 8 9 10 11 12
46 13 14 15 16 17 18 19
47 20 21 22 23 24 25 26
48 27 28 29 30      
tänään     aukeama    
 

Oppilaitospappien & diakonin blogi
systeeminä Kvakieli Light 1.3 © 2007-2017 K.Nieminen