Kolme askelta eteen - oppilaitospappien blogi
parikalaa.net > blogi > tuoreimmat

Toiveita ja toivoa

Johanna maanantai 5/12 2016

Millaisia joululahjatoiveita sinulla on tänä vuonna? Itse olen Marimekon astioiden innokas kerääjä ja joulu on parasta aikaa kartuttaa kokoelmaa toivomalla kauniita astioita lahjaksi. Lapset puolestaan ovat innokkaita lelulehtien selaajia ja toiveita aina ritarinlinnasta valheenpaljastuskoneeseen on sadellut. Myös töissä olen adventin aikana saanut kuulla monenlaisia toiveita joululle. Olen kuullut toiveen kuukauden matkakortista, kun muuten siihen ei ole varaa, mutta jos joululahjaksi kuitenkin kehtaisi vanhemmilta pyytää. Olen kuullut toiveen siitä, kuinka saisi koko joulun olla harjoittelijana töissä, ettei vaan tarvitsisi olla kotona jouluna. Olen kuullut toiveen siitä, kunpa isä olisi vielä elossa, jotta voitaisiin viettää tavallinen joulu ja toiveen siitä, kuinka YT-neuvottelujen jälkeenkin saisi vuodenvaihteessa jatkaa töitä. Monenlaisia joulutoiveita, joista toiset täyttyvät ja toiset eivät.

Tärkeintä joulutoiveissa ei kuitenkaan loppupelissä ole se, mitä toivoo ja toteutuvatko nämä toiveet jouluna vai eivät. Se, millä on merkitystä, on kyky osata toivoa. Toivo on vapauttava ja parantava voima. Kyky olla toiveikas vaikeuksienkin keskellä, kyky toivoa, vaikka toivoa ei olisi, on elämää kannatteleva voima. Toivo liittyy läheisesti luottamuksen ja elämäntarkoituksen kokemiseen. Jo Platon tiesi sen, että elämällä on kaksi rajaa toivo ja kuolema. Jos toivoa ei ole ihminen on kuollut, joutunut pimeyden keskelle.

Sinä yönä, kun toivo syntyy, pimeyden keskelle syttyy valo. Sinä yönä, kun toivo syntyy, kuoleman keskelle tulee elämä. Sinä yönä, kun toivo syntyy, murheen keskelle tulee häivähdys iloa. Sinä yönä, kun Jumalan poika syntyy, syntyy maailmaan toivo. Kyky toivoa, esittää toiveita ja unelmoida on joulun tärkein taito. Itse toivo on joulun suurin lahja.

Toiveikasta ja siunattua joulun odotusta kaikille!

PS. Miten sinä voisit tänä jouluna olla Jumalan pojan lailla toivon tuojana niille kavereille, ystäville, työtovereille, perheenjäsenille ja tuntemattomille ihmisille, jotka ovat menettäneet kykynsä toivoa?

Tarpeeksi hyvä arki

Minna keskiviikko 19/10 2016

Pari päivää sitten alkoi monessa koulussa syysloma, mutta minulla jatkuu normaali arki. Minun lomani on tulossa vasta tuonnempana. En voi väittää, ettenkö lomaa kaipaisi, sillä syksy ei varsinaisesti ole minun vuodenaikani ja latausaikani vain pitenevät talvea päin mennessä. Huomaankin pyrkiväni minimoimaan energiaa vaativat tehtävät, kuten siivouksen. Tiedän, että esimerkiksi lakanat ovat olleet ehdottomasti jo vaihtamisen tarpeessa viikon verran,  mutta päädyin silti tänäänkin vain heittämään päiväpeiton sängyn suojaksi.

                      Olen oppinut olemaan armollinen itsellenkin. Joskus riittää pienempi satsaus. Meillä vähän sinne päinkin kun on kovin luksusta jos vertaa mihin tahansa kehittyvän maan arkeen. Näkövinkkeliä on hyvä välillä hakea muualtakin.

                      Jos jotain on matkoilta mukaan tarttunut niin ihmisten välisen huolenpidon arvostus. Sitä välitöntä uteliaisuutta ja kiinnostusta toista ihmistä kohtaan. Toisen näkemistä. Suojamuurien laskemista. Suun avaamista ja kuulumisten vaihtoa ventovieraidenkin kesken. Niitä kaipaan. Mitä taas matkoilla kaipaan omasta maastani on arjen sujuvuus, netin toimivuus, turvallisuus, asioiden hoitamisen helppous. Jokin kombinaatio näistä olisi jo taivas.

                      Toisaalta taivas voi löytyä ihan oman arjen keskeltäkin, jos suostuu oman asenteensa muutokseen. Vaikka harva meistä enää tyytyy samaan, johon Paavali aikoinaan jo parituhatta vuotta sitten kehoitti nuorta Timoteusta ”Kun meilä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä.” (1.Tim.6:6) Pieni vaatimustason lasku voisi olla terveellistä. Tyytymättömyys kun alkaa värittää varsin harmaalla pensselillä ympäristöämme.

                      Minulla on nyt hyvä mahdollisuus etsiä onnellisuutta ja tyytyväisyyttä tästä omasta arjesta, kun muut lomailevat syyslomallansa. Huomaan, että kaipaan elämän minimoimista ja tyytyväisyyden löytymistä pienistä, tavallisista asiosta. Ja uskon, että tällainen kaipaus avaa ovia johonkin uuteen, hyvään. Jo tämä ajatus alkoi lisätä tyytyväisyyttäni. Uskaltaisitko sinäkin hellittää hieman ja katsoa elämääsi kiitollisuudesta käsin?

 

 

 

 

"Älä itke."

Johanna maanantai 12/9 2016

Saarna 11.9.2016, Taulumäen kirkko

Siellä missä on elämää, siellä on aina paikalla myös kuolema. Kun pieni lapsi syntyy, syntyy maailmaan uutta elämää. Samalla hetkellä kun uusi elämä syntyy, syntyy kuitenkin myös kuolema. Sillä siellä, missä on elämää, on aina myös kuoleman mahdollisuus. Kuolema ja elämä kietoutuvat salaperäisellä tavalla toisiinsa antaen toinen toisilleen sävyjä ja merkityksiä.

Kuoleman kohtaaminen on yksi ihmiselämän isoimpia kriisejä. Ei pelkästään sen takia, että läheisen ihmisen kuolemassa joudumme luopumaan meille rakkaasta ihmisestä, vaan myös sen takia, että samalla joudumme vastakkain oman rajallisuutemme kanssa.  Tulemme entistä tietoisemmiksi siitä, että myös minä itse kuolen.

Oman kuoleman hyväksyminen saattaa olla monelle meistä kipeä ja vaikea asia. Oman kuoleman lisäksi erityisen vaikeaa kuoleman kohtaaminen on myös silloin, kun on kyseessä oma lapsi tai nuori. Minun elämäni yksi suurimmistä peloista on se, että oma lapseni kuolisi. Tässä muutama katkelma niiden ihmisten elämästä, joille tämä pelko on käynyt toteen. Katkelmat on koottu eri kirjallisista lähteistä, joihin vanhempia on haastateltu.

”Nyt olen totaalisessa umpikujassa, keskellä sumua, keskellä painajaista, keskellä äidin pahinta painajaista. Oma lapseni on kuollut. Ei tämä voi olla tottakaan. Tämä ei ole totta. Tämä on teho-osastoelokuva, jota meidät on heitetty näyttelemään. Tämä on painajaisunta, josta varmasti herään.”

”Ensin saimme Einon. Sitten tuli aivoverenvuoto Jumalalta ja sen jälkeen rukoilimme parantumista Jumalalta. Lopuksi pyysimme kärsimykset lopettavaa kuolemaa samalta tyypiltä. Helvetin armon jakaja, miksi tämä kaikki?”

”Kävin tunnistamassa poikani ruumiin, ensin yksin, ja sitten vaimoni kanssa. Meille annettiin sairaalassa oma huone. Se oli hyvä, sillä en kestänyt nähdä muita ihmisiä. Kesä meni joten kuten, täydessä sumussa. Olin niin ahdistunut, etten pystynyt käymään kaupassa enkä lukemaan päivän lehtiä. Kaikki mikä oli ennen tuottanut iloa ja tyydytystä, pyyhkiytyi pois. Millään ei ollut mitään merkitystä.”

 

Nainin kaupungin portilla me kohtaamme naisen, jolle pelosta on tullut totta. Häneltä on kuollut lapsi, ainokainen. Nainen elää elämässä hetkeä, jossa epätoivo ja epäusko, viha, tuska, syyllisyys, pelko ja ahdistus ovat läsnä. Hänen maailmaltaan on kadonnut merkitys.

Nainen on kokenut menetystä aikaisemminkin. Hänen miehensä on myös kuollut. Hän on leski. Nyt myös hänen ainut poikansa on kuollut. Hän on menettänyt perheensä, rakkaimpansa, mutta myös tulevaisuuden turvan. Hänelle ei ole ketään pitämässä itsestään huolta ja turvaamassa hänen vanhuuttaan sen ajan yhteiskunnassa. Hän tuskin kuulee tai näkee ympärilleen. Hän on yksin, yksin keskellä kuoleman kulkuetta, jossa viedään hänen poikaansa.

Tuohon musertuneeseen maailmaan, keskelle painajaista astuu sisään kuitenkin joku, joka sanoo: ”älä itke.” Voiko tuon rohkeammin surevalle äidille sanoa, kuin ”Älä itke”. Itse käyn omassa työssäni oppilaitoksissa pitämässä luentoja sairaanhoitaja- ja lähihoitajaopiskelijoille kuoleman kohtaamisesta ja yhdessä paljon pohdimme sitä, mitä surevalle omaiselle kuuluisi tai pitäisi sanoa. Monen on vaikea kohdata läheisensä menettänyttä ihmistä, sillä lohdun sanoja ei tunnu olevan. ”Osanottoni” on hyvä suomalainen sana tällaisissa tilanteissa, mutta sen rinnalle usein tarvitaan myös hiljaista yhdessäolo, sanattoman surun ja taakan jakamista, toisinaan myös yhdessä itkemistä. Siksi sanat, ”Älä itke.” tuntuvat jopa vähän julmilta tässä tilanteessa. Aivan kun ei olisi mitään syytä itkeä, mitään syytä surra, mitään syytä tuskaan oman lapsen ruumissaatossa. Ja silti miehen ääni sanoo: ”Älä itke.”

Samaan aikaan, kun kaupungin porteista on tullut ulos kuolemankulkue, mukanaan osaaottavia kaupunginasukkaita, itkijänaisia, paareilla kuljettava ruumis kantajineen ja sureva leskiäiti, lähestyy toisesta suunnasta tuleva hyvin erilainen kulkue kaupunkia. Tässä kulkueessa on Jeesus opetuslapsineen ja suuri joukko Jeesusta seuraavia ihmisiä. Kulkueen tunnelma on iloinen, odottava ehkä jännittynytkin. Mukana on ihmisiä, jotka ovat nähneet Jeesuksen parantavan sairaita, tekevän ihmeitä, opettavan Jumalan valtakunnasta, kuin tietäisi mistä puhuisi? Kuka on tämä mies?

Kun nuo kaksi kulkuetta kohtaavat toisensa Nainin kaupungin portin edessä, kietoutuu elämä ja kuolema jälleen salaperäisesti toisiinsa, mutta uudella tavalla. Kuoleman kulkue onkin kohdannut elämän kulkueen. Kuoleman keskelle on tullut elämä. Jeesus sanoo surevalle leskiäidille ”Älä itke.”, koska todellakaan mitään syytä itkulle ei ole. Jeesus ei tukahduta äidin kyyneliä tai kiellä häntä suremasta. Hän sanoo: ”Älä itke”, sillä hänen käsissään on itkumme ja ilomme. Hän kulkee surevan rinnalla. Hän saapuu itkevän luokse. Hän on läsnä siellä, missä ihminen kärsii epätoivosta, epäuskosta, vihasta, tuskasta, syyllisyydestä, peloista tai ahdistuksesta. Jeesus sanoo: ”Älä itke!” sillä hän lohduttaa. Hän voi muuttaa elämän suunnan. Hän sanoo paareilla makaavalle ruumiille: ”Nuorukainen minä sanon sinulle: Nouse!” Ja Nuorukainen nousee ja alkaa puhua. Äiti on saanut poikansa takaisin. Itkulle ei ole syytä, tuskalle ei ole tarvetta, suru on pyyhitty pois. Kuoleman keskelle on tullut elämä.

Myös tänään Jeesus tulee sinun luoksesi, joka olet epätoivoinen ja vihainen, joka kärsit syyllisyydestä, pelosta tai ahdistuksesta, joka olet väsynyt ja murheellinen, joka koet epäuskoa tai masennusta. Hän sanoo sinulle: ”Älä itke.” Hän lohduttaa. Hänen käsissään on ilomme ja surumme. Hän voi muuttaa elämän suunnan. Jumala on tullut kansansa avuksi.

joulukuu 2016
  ma ti ke to pe la su
48       1 2 3 4
49 5 6 7 8 9 10 11
50 12 13 14 15 16 17 18
51 19 20 21 22 23 24 25
52 26 27 28 29 30 31  
tammikuu 2017
  ma ti ke to pe la su
52             1
1 2 3 4 5 6 7 8
2 9 10 11 12 13 14 15
3 16 17 18 19 20 21 22
4 23 24 25 26 27 28 29
5 30 31          
tänään     aukeama    
 


Kolme askelta eteen - kokemuksia elämästä, etsimisestä ja kristinuskosta | oppilaitospappien blogi
systeeminä Kvakieli Light 1.2 © 2007-2016 K.Nieminen